Virta synkkä kuin Tuonelan joki aukeaa väsyneiden silmieni edessä Näen palavia ruumiita kaduilla ruton peittämiä ihmisiä vedessä Tyhjä vene lipuu eteenpäin sitä kanaalin virtaus kuljettaa Viimeistä matkaansa sekin tekee minne Paholaisen henkäys puhaltaa Mustunut taivas yläpuolellani muistuttaa minua Jumalan vihasta Kuinka katkoin enkeleiltä siivet ja lukitsin portit ikuisesti On minun jätettävä kotini, paettava ruton kirousta. Vaellan jonnekin kauas täältä hiljaa kuolemaan. Luulin jo lautturin saapuneen kun makasin kylmässä kanaalissa. Kunnes tajusin törmänneeni ruttopaiseiden peittämään raatoon. Kaikki tiet veivät Roomaan aikanaan, mutta nyt seitsemällä kukkulalla Ei ole enää mitään Kaikkialla missä on ihmisiä sairaus ja pahuus kaiken aikaa itävät. Onko tämä Jumalan kosto? Tuhoutuuko Venetsiani lopullisesti? Kuolema virrassa jo minua odottaa valtakuntaansa saapuvan Tiedän paikkani olevan jossain syvällä neljännessä piirissä