Ja jälleen minä jähmetyn naulittuna paikoilleni Kuin noiduttuna Seuraan jokaisella solullani sinua Kun sinä istut edessäni Selittäen selittämätöntä Kävellessäsi rannasta takaisin talolle Veden rajasta kuului kuin vaimea huuto Mielesi tyyni, raskas kuin alasin Ja kun katsoit veteen Vesi katsoi sua takaisin Jalkojesi alla oli vielä palasia metsästä Etkä sinä kertonut kenellekään viime vuosistasi Saavuttaessasi määränpääsi Muistit äkkiä ensimmäisen muiston matkaltasi Muistaisitpa paremmin alun etkä pelkästään loppua Olisit vahvempi kuin koskaan olisit ollut Jalkojesi alla oli vielä palasia metsästä Jalkojesi alla alkoi päällystämätön tie En aio antaa sinun ottaa tätä pois Odota, odota En aio antaa itseni unohtaa Odota, odota