vaistot tukehtuu, tunto lakkaa veri sammuu, liekki ei enää hehku sääli on valtava sana siihen hukkuu moni varsa mustankalpea, sairas ihminen jänteet repeää ja luut murtuu silmät sokeutuu ja keuhkot hukkuu yksinäisenä tämä sairas nukkuu vesi puhdistanee paitsi tätä miestä tämä mies ei kaihda edes seivästä kituen haaskalle syöttää itsensä, perheensä ja kaulansa syöttää veri on tummaa se maatuu maassa ei tälle sairaalle löydy paikkaa taivaassa mustankalpea, sairas ihminen jänteet repeää ja luut murtuu silmät sokeutuu ja keuhkot hukkuu yksinäisenä tämä sairas nukkuu nukkuu sairaana ja vereensä tukehtuu ikuiseksi vaeltajaksi muuttuu kirouksena pahimpana, aina elämänsä uudelleen elämään joutuu ei usko auta vuoteella sairaana syntynyttä ei koskaan löydä onnea, eikä tietä tuskan sanelemana tämän miehen elämä kulkee yksinäisyys kalman syleilyyn sulkee riistää henkensä, ei vapautta missään ei vapautta missään ei missään mustankalpea, sairas ihminen jänteet repeää ja luut murtuu silmät sokeutuu ja keuhkot hukkuu yksinäisenä tämä sairas nukkuu nukkuu sairaana ja vereensä tukehtuu ikuiseksi vaeltajaksi muuttuu kirouksena pahimpana, aina elämänsä uudelleen elämään joutuu ei vapautta missään ei vapautta missään ei vapautta missään ei vapautta missään