Keskellä yön pimeyttä Varjon viittaan langennut Kuule kuinka tuulet puhaltaa Ees musta taivas avartaa Paatoksella puisen purteni Myrskyn keskellä matkaa Milloin vuoret tulee näkyviin Ja öinen ukonilma lakkaa Perillä mua oottaa vanha ikuisuuden herra Maassa joka iänpäivät ollut ikitalven turmelema Silloin kuulee kutsun jostain kaukaa kantavan Kutsuu mua luokseen, hänen tupaansa tulemahan Toi ääni suuri öisen tähtitaivaan kannelta kaikuu taas Joka myrksynsilmäs' sadeilman lakkaamaan saa Mä hiiskumatta kuuntelin Ei sanaakaan hukkaan lennä Yö puoles' oli, ylikin Kun vihdoin muistin mennä Hän saatellen viel ovellaan Puristaa kättäin iloissaan Aika onpi asteleva tuohon hyiseen pahaan maahan Jos' muinovuorten huipulla mä tietämyksein saatan Mis elä ei edes jatuleiden jättiläiset Jonka katto on kuin kuori, jäässä ollut ajat iäiset Korkealla vuorten suojassa Hipovi taivaankantta käsillänsä Mist' muinoin noussut on suurin jumala Mihin kuolleet viety lepäämään rauhaansa Usvan alla lausuu vanhoja sanojaan Kutsuu niillä tänne taikojaan Mistä tänne toi ittes, ootko mua palveleva Varjonviitta yltäni nyt häviää Hän sen riuhtaisee, hävittää Riekaleiksi se repeää Sitten miekkansa mulle ojentaa Sanoo mulle: "Palaa vuorilta, upota miekka veteen" "Olet valmis" Olen valmis!