Lumi tammen talveen pukee Sen joka minua kohti kurkottaa Metsä ikiaikainen voimastasi huokaa Ja minua sinusta muistuttaa Autuas on se joka tulessa varttuu Ja nimensä piirtää maailman tuhkaan Jälleen olevaksi kiiraan kipunoista Puhtaaksi poltti itsen lihastaan Riisun alasti tämän asumuksen Joka turhuudessa vaikeroi Oksaan ripustan olemuksen Joka minua hauraudessaan pitelee Valossasi on helppo suunnistaa Yli ajan ja ajatusten Ilman olevaisen kipuja Sylissäsi siunaan suruni