Iltapimeä tuli ryömien rotkosta Ja kiipesi hitaasti jäätyneitä harjanteita kohti Taivas oli kalpeampi, tuuli oli nukahtanut Kuolleet kaislan korret seisoivat liikkumattomina Kuin hiljaisuudellakin olisi matala, laulava ääni Ehkä jää lauloi tunkeutuessan syvemmälle mereen Katsellen vakavaa talvitaivasta Hän ei huutanut enää Sillä hän pelkäsi ettei saisi vastausta Tuo pelko oli kai piillyt jossakin koko ajan Ulkona oli autiompaa kuin maailmanlopussa Valkeaa ja mustaa autiota Eikä aurinko ei noussut enää koskaan