Ei Jumalaa, ei täällä... Hiipii kuolemasi, lähestyen saalistaan, Haalii vanhaan säkkiinsä, tulen tuoreesta uhristaan. Ei elämää kytevää... Jäähtyy tulisija sydämesi äärellä, Tuhka karisee huomisaamun peittäen. Ja nousee surun monumentti kaiken keskellä Ylle avunhuutojesi varjon heittäen. Yksin pystyynkuolleen metsän keskellä. Usva nousee hautapaikkojenne ympärillä, Epätoivon ja kauhun kämmenellä. Jos kaikki onkin säälimättä kaameaa, Sudentaival alkaa vapaudessa, Kun ei sylje kirkko moraaliaan ankeaa Etkä kylve enää sairaudessa. Kun synkkä hetki lyö Ja kuulet metsät kadonneet, Harmaanhopeana ennen kiiltäneet Veitset vereen ovat juopuneet. Silmät ihmismäisten hahmojen, Kylmänkeltaisina tuijottaen... Hiljaa, liikkumatta, odottaen, Matkaan viimeiseen saattaen.