---

Metsähunnun alle, tänne äiseen hämärään

Liekit ovat jälleen leimahtaneet kytemään

Kunnes Viha roihuaa ja korpin hetki lyä

Ja pimeästä Silmän alla saapuu ikiyä

Läyhkä on juurtunut syvälle haavoihin

Joita kirkon tulo repi pyhyydellään

Jokaisen askeleen painaumaan

On petos ja valhe pinttynyt

Missä pappi kulki poluillamme

Siellä mnädän katku on viipynyt

Jo liian kauan

Liian kauan

On tullut aina menneisyyden jälkeen hengittää

Rikinkatkuista ja julmaa elämää

Kun jälleen polkujemme varteen kerätään

Kristittyjen kalloja

Pian kaikki kumartavat jälleen Vuohenkuvaa

Kiivas polte yksinkertaisissa silmissään

Ja pian kaikki meitä vainonneet

Tuntevat itse murhavainun heränneen

Ja läydän yhä jotain siitä inhon paljoudesta

Jota tunnen elämää kohtaan, elämää päiväsaikaan