---

Sinä yönä kun kipu viimein hellitti

Seisoin kurjan hautani äärellä

Sen sylissä hengetön ruumiini

Yhtä yksin kuin eläessään

Voimaton ja unohdettu

Ei enempää, ei vähempää

Jäljellejäänyt tietoinen piina

Kykenemättä siitä vapautumaan

Kunnes kuun valon siivin

Jostain kaukaisuudesta

Kantautui kutsuva äänesi

Pirstoen viimeisetkin kahleeni



Taakse sai jäädä maallinen kunnia

Ja sen myötä maallinen murhe

Yöllinen innoitukseni

Yöllinen herättäjäni

Haudalleni jäi vain tuhkaa

Kun tartuin käteesi

Ikuisuus lepäsi silmissäsi

Ja vaikka kyyneleet polttivat omiani

Ei niissä ollut katkeruutta

Tämä ensimmäinen ja ainoa uni

Sinetöi sieluni suosioosi

Yöllinen herättäjäni