---

Raivos' tuli, leimuten lieskat

tuima tuli syömmeissäin

Kun tappion itäläiset toivat

ja virret tuonelan mielisämme

 soivat

Iski mies jo miestä vasten,

huuhtoi hurme kuuraa soidess'

vasken, ylläm' koura epätoivon kaars vaikk'

soreapa on

sotaan kuolla

Ei rittänyt mahti, ei tahto takorautaa

vihamiestään murtamaan

Edessä ristin murtui kalpa vaipui uho unholaan

Eikä koto kuule tuskaisia huutojaan

Ja takaa tantereen, alta verimaan

Soitti tuoni kultaista kelloaan

Lauloi tuomion sävelensä, virret turmiostaan

Turjan tuulet, Hornan henget vainolasta vastaan

Jo valkenee mielisämme kaukainen ranta

loisto hämeen kelmeänä hohtaa

Mut kaatuneen sankarin sielu

Jo hiljalleen laskeutuu, kohti pimentolaa

Eikä koskaan, vapaita olla saa

joille jumalat kevään antaa

heitä idän varjo seuraa aina ikiaikain taa

Kauna kitkerämpi savua, nokea mustempaa

Tuovat jumalansa mukanaan

Vereen Hämäläiseen

peittyvi maa

Varjo itäinen talvessa hyytää

Taivahan lientävi myrskyisäm

Ja jylisten kaatuu

Hämeennientä päin

Taivaan tähdet peittää

kannen taivaan valot alleen

van kuuta kavahtaa

kelmeyttään ei allensa saa

Jäätynyt on kansi hangelle maan

verestä soturien satojen

ja uusi lumi peittää saa

jäätyneet sydämet allensa

Yö hopeinen siis

ei aamuruskossa kultaa

Kalpea on kalman liekki

Kuolon kourassa

Kavalassa!